4D Optimi

Joulutiedote

7.12.2015 Timo

Joulun lähestyessä haluamme muistuttaa muutamista ajankohtaisista asioista. Huomioimalla oheiset ohjeet parannat omalta osaltasi sekä asumismukavuutta että -turvallisuutta!

Autonlämmitysjohdot tulee aina irrottaa käytön jälkeen pistorasiasta ja pistorasiakotelon kansi on pidettävä lukittuna. Avoin pistorasiakotelo tai vapaasti roikkuva lämmitysjohto on vaarana esimerkiksi leikkiville lapsille ja kotieläimille. Johdon rikkoutumisriski esim. lumitöiden yhteydessä on myös tällöin suuri. Lisäksi avoimena pidettävä kotelo on altis ilkivallalle. Lätäkköön tai lumisohjoon joutunut pistokytkin voi myös tehdä ympärillä olevan alueen sähköiseksi.

Polta kynttilöitä vain, kun asunnossa on joku paikalla.
- Huolehdi, että kynttilä on sijoitettu oikein, avoimeen paikkaan, älä sijoita kynttilää liian lähelle verhoja tai koristeita.
- Aseta tuikut palamattomalle ja lämpöä eristävälle alustalle. Vieri viereen asetut tuikkukynttilät kuumentavat toisiaan. Lämpö nousee ja tuikut voivat syttyä palamaan yhdellä suurella liekillä.
- Parvekekynttilät poltetaan turvallisesti lyhdyssä. Kynttilälyhdyn pitää olla palamatonta ainetta ja siinä on oltava riittävästi tuuletusaukkoja, jottei se kuumene liikaa. Muista sammuttaa kynttilät.


Tarkista, että palovaroittimesi toimivat. Hanki sammutuspeite, jos et ole vielä hankkinut sitä.

Joulukinkun paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin tai vessanpönttöön, koska se aiheuttaa tukkeumia putkistossa. Jähmettyneen rasvan voi viedä biojäteastiaan. Joululahjapaperit kuuluvat polttokelpoiseen jätteeseen. Ne eivät kelpaa keräyspaperin tai -kartongin joukkoon, koska ne ovat voimakkaasti päällystettyjä ja sisältävät paljon painovärejä ja teippejä. Uuden vuoden tinat sisältävät runsaasti lyijyä ja ovat vaarallista jätettä, käytä ne uudelleen tai vie keräyspisteeseen jäteasemalle Joulukuusia ei saa jättää taloyhtiön jätepisteeseen, vaan ne tulee toimittaa asianmukaiseen jatkokäsittelyyn. Lähimmän maksuttoman joulukuustenkeräyksen löydät: http://www.residuum.fi

Lisätietoja veloituksettomasta jäteneuvonnasta p. 0800 120 230 (ark. klo 9-15) tai neuvonta@residuum.fi

Ilotulitteiden käsittelyssä tulee huomioida viranomaisten ohjeistus, kunnan järjestysmääräykset sekä yleinen ja oma turvallisuus!

 

Rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta toivottaen,

4D Optimi Isännöinnin henkilökunta

Puh. 040 171 6150  | asiakaspalvelu@4doptimi.fi | PL 17, 96101 ROVANIEMI
Grafu Oy


Puh. 040 171 6150 | asiakaspalvelu@4doptimi.fi | PL 17, 96101 ROVANIEMI